Toimintatapamme

Tapamme toimia keskenämme sekä asiakkaiden ja kumppaneidemme kanssa perustuu arvoihimme, jotka ovat asiakaskeskeisyys, asiantuntijuus ja muutosherkkyys. Toiminnan laadusta, työturvallisuudesta ja ympäristöstä huolehtiminen kuuluu jokaiselle työyhteisömme jäsenelle.

Teemme jokainen työtämme asiakkaidemme hyväksi. Haluamme, että aikuisopiskelijoillamme on monipuoliset mahdollisuudet yksilölliseen oppimiseen ja työelämässä tarvittavien taitojen kehittämiseen. Yrityksille tarjoamme niiden menestystä edistävää kumppanuutta, jolle työelämälähtöisyytemme ja ajantasainen osaamisemme luo vankan perustan.

Työnantajana Faktia toimii suunnitelmallisesti, tuloksellisesti ja tasa-arvoisesti. Se kantaa vastuunsa, pitää huolen työntekijöistään ja kannustaa heitä kehittämään omaa osaamistaan jatkuvasti.

Toimintaprosessiemme sujuvuus on paljolti kiinni henkilöstömme oikeanlaisesta osaamisesta ja hyvästä keskinäisestä yhteistyöstä. Toiminnallemme olemme asettaneet selkeät tavoitteet, joiden toteutumista mittaamme säännöllisesti. Oppilaitoksen laadun arvioinnissa ja kehittämisessä käytämme apuna Euroopan laatupalkintomallin (EFQM) mukaista systemaattista itsearviointia. Nosturialalla on ollut voimassa ISO 9001 -laadunvarmistusstandardin mukainen sertifikaatti jo vuodesta 1998 lähtien. Laatusertifikaatti kattaa nostoalan kuljettajien, asentajien ja tarkastajien koulutuksen sekä nostopalvelujen myynnin ja konsultoinnin.

Verkkovaraani 2011