Studenta - koulutustoiminnan tietojärjestelmä

Studenta -tietojärjestelmä on monipuolinen työväline koulutustoiminnan rutiinien hallintaan ja tulosten seurantaan. Se palvelee monia erilaisia käyttäjäryhmiä, kuten rehtoreita, koulutuksen suunnittelijoita, kouluttajia, sihteereitä, taloushallintoa sekä monia muita koulutusten tukihenkilöitä.

Studenta on aikuiskoulutukseen räätälöity tietojärjestelmä, joka vastaa aikuiskoulutuskeskusten tarpeita. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että Studenta soveltuu myös muille koulutustoimintaa harjoittaville organisaatiolle tai oppilaitoksille.

Tällä hetkellä Studenta on käytössä 28 aikuiskoulutuskeskuksessa ja neljässä muussa koulutusorganisaatiossa eri puolella Suomea. Osa oppilaitoksista hyödyntää Studentaa sen koko laajuudessa, osa käyttää ohjelmaa vain opiskelijahallintoon liittyvien rutiinien hoitamiseen.

Ohjelmaa ylläpidetään ja kehitetään vuosittain käyttäjän toiveiden ja yhteistyökumppaneiden vaatimusten mukaisesti. Ohjelmiston kehityksestä vastaa Studentan ohjausryhmä, johon kuuluu asiantuntijoita eri aikuiskoulutuskeskuksista. Edustettuina ovat sekä käyttäjät että tietohallinnon osaajat. Ohjausryhmä kokoontuu säännöllisesti.

Vuoden 2009 aikana on tehty asintuntijaryhmän pohjalta uuden käyttöliittymän vaatimusmäärittely, jonka pohjalta lähdemme työstämään uutta käyttöliittymää. Uuden käyttöliittymän avulla Studentasta tulee ajanmukainen, helppokäyttöinen ja käyttäjäystävällinen työväline, jonka avulla on mahdollisuus työskennellä ajasta ja paikasta riippumatta. Uudistusprojekti on aloitettu lokakuussa 2010 ja uusi StudentaPlus rakennetaan vuoden 2011 aikana.

Studentan palveluihin kuuluvat käyttöopastus puhelimitse ja sähköpostitse sekä käyttäjäkoulutus. Kouluttajana toimii Studentan suunnittelutyöryhmässä alusta alkaen mukana ollut Pirja Karjalainen Faktia Koulutuksesta. Tietojärjestelmästä kiinnostuneille järjestetään myös ohjelmiston esittelytilaisuuksia.

 

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Järjestelmäkoulutukset, järjestelmäesittelyt ja käyttäjätuki
Pirja Karjalainen
Faktia
puh. 040 3474 252

pirja.karjalainen a faktia.fi

 

 

Myynti aikuiskoulutuskeskuksille
Amke Oy,
puh. 020 1441 850
http://www.aike.fi

 

 

Myynti muille oppilaitoksille
Camako Oy
puh. 020 4362 004
http://www.camako.fi

Verkkovaraani 2011